- Jaa:
Työnteossa on tapahtunut räjähdysmäinen muutos viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Digitaalisuus jyrää. Itse työ on muuttunut kognitiivisesti kuormittavammaksi. Nykyään ei ole mitään työtä, jossa ei käytettäisi laitteita tai näyttöjä tavalla tai toisella.
Tietotyöläisillä sähköpostit ovat viime vuosikymmenien aikana alkaneet kulkea kännykässä kaikkialle. Etäpalaverit ovat alkaneet täyttämään kalentereita. Informaatiotulva on ihan julmettu. ”Tutkimukset sen osoittavat, kognitiivinen työ on ihmiselle kuormittavampaa kuin puhdas fyysinen työnteko.”
Yli 25 prosenttia maailman ihmisistä tekee tällä hetkellä epäsäännöllistä työtä. Ja se lisääntyy koko ajan. Vähittäiskauppojen aukioloaikoja koskevat rajoitukset on poistettu. Etätyön myötä työajat ovat vapautettu. Työnteon ja vapaa-ajan raja on hämärtynyt. Ihmiset tekevät töitä iltaisin ja öisin. Levolle pyhitetty aika häviää. ”Meillä on tonnikaupalla tutkimusnäyttöä siitä, miten ilta- ja etenkin yötyö on äärimmäisen kuormittavaa ihmiselle.”
Muutokset työpaikoilla seuraavat nopealla aikajänteellä. Hyvänä esimerkkinä tästä koronaepidemiaan liittynyt etätyösuositus. Koronan tuomaan etätyöaikaan ei monikaan saanut opastusta. Osalle oli vaikeaa ottaa koppi elämänhallinnastaan. Työntekijöiden pitää siis sopeutua ja mukautua uusiin tilanteisiin. Ja jälleen, tämä kuormittaa meitä ihmisiä.
Kaikki nämä edellä mainitut yksittäiset tekijät ovat lisänneet työn kuormittavuutta. Ja näitä tekijöitä on lisää. Lienee helppoa vetää yhteen, että parin viime vuosikymmenen aikana työn kuormittavuus on lisääntynyt merkittävästi monesta eri syistä johtuen.
Mitäs rakas vapaa-aikamme. Liikkuminen on vähentynyt. Sen sijaan, se kuluu monilla puhelimen näyttöä selaillen. Tämä aktivoi aivoja ja näkyy aina unessa. Myös oletettu vaatimus siitä, että on koko ajan saatavilla ja kaverin viestiin pitää vastata heti piippauksen kuultuaan, kasvattaa kännyköitä ihmisten käsiin kiinni.
Aktivointia ovat laitteiden lisäksi myös parisuhteen kehityskeskustelut tai raha-asioiden puiminen juuri ennen nukkumaanmenoa. Ajankohta on väärä. Kyse on fysiologiasta. Aina kun aktivoit aivotoimintaasi illalla, se heikentää unesi laatua. Myös ajatus harrastamisesta on osalla muuttunut. Tavoitteellisesti treenataan triathlonia varten, vaikka oltaisiin tavallisia kuntoliikkujia.
Elämämme kokonaisvaltainen kuormitus on lisääntynyt huikeasti parin vuosikymmenen aikana. Hyvinvointi ja päivittäinen energisyys syntyy tasapainosta kuormituksen ja palautumisen välillä. Jos kerran kuormitus on lisääntynyt, mitä olemme tehneet palautumisen eteen tasapainottaaksemme lisääntynyttä kuormitusta?
Emme mitään. Ja jopa päinvastoin. Uni kilpailee ajastamme iltaisin fysiologian kannalta sekundaaristen asioiden kanssa. Valtaosa meistä nukkuu vapaaehtoisesti tarpeitamme vähemmän. Jos unesi tarve on seitsemän tuntia ja nukut viisi, todennäköisyys siihen, että akkusi olisivat aamulla täysin latautuneet, on nolla.
Unihäiriöt ovat uusi kansansairaus. THL:n tutkimusten mukaan joka viides suomalainen aikuinen kärsii pitkäaikaisesti uniongelmasta, unihäiriöstä.
Työuupumuksen lyhyt matematiikka. Yhtälö on karu. Kokonaisvaltainen kuormituksemme on lisääntynyt ja siten myös palautumisen tarve. Mitä olemme lyöneet pöytään palautumisen suhteen.
Nukumme vähemmän ja huonommin kuin koskaan ennen. Ja jo pelkästään puhtaasti fysiologisesta näkökulmasta lopputulos on selvä. Väsymys, huono jaksaminen, uupumus, burn-out.
Työn kuormittavuutta pystytään mittaamaan halutessamme melko tarkasti, esimerkiksi työvuoroja, työaikaa, matkustelua jne. Mutta kukaan ei tiedä, mitä kotona tapahtuu. Siellä on parisuhteita, pieniä lapsia, lähiomaisten sairastumisia. Ihminen, niin kuin jaksaminen, on kokonaisuus. Tämä unohtuu usein meiltä.
Moni (työ)uupunut väittää, ettei ole tunnistanut sitä, että voimat vähä vähältä ehtyivät ennen katkeamista. Miten ei tunnista sitä? Taaksepäin, kun elämää katsoo, on helpompi havaita, että todellisuudessa kirkkaanpunaiset valot olivat vilkkuneet jo pitkään.
Kuormitus pitää oppia tunnistamaan. Kyse on taidosta, jota myös voi opetella ja kehittää. Pysähtyä säännöllisesti ja arvioida oma jaksamistaan. Ja ennen kaikkea olla rehellinen itselleen tilanteestaan. Hyvä pitää mielessä, että uupumukseen voi ajaa myös positiiviset, innostavat asiat. Kun niitä kertyy liikaa.
Tunnistamisessa auttaa rehellisyys itseä kohtaan. Itsetuntemus ja oman kehon kuunteleminen sen sijaan, että posottaisi kymmenen vuotta putkessa ajattelematta lainkaan, meneekö itsellä niin hyvin kuin kuvittelee. Työuupumuksestaan julkisuudessa kertovat ihmisiä luovat valtaavaa vertaistuellista voimaa. Iso arvostus heille. Mutta, onko kaikkien pakko uupua ennen kuin valaistumme ymmärtämään omat rajamme?
Uupumuksesta ei pidä syyttää mitään yksittäistä tekijää. Itseään tai huonoa pomoa. Taustalla on usein useamman tekijän summa. Työuupumus sanana on vähintäänkin erikoinen. Todellisuudessa ihmiset ovat ihan yhtä uupuneita myös vapaa-ajallaan. Tila on kokonaisvaltainen.
Kun työ ja elämä on kuormittavaa, olisi hyvä oppia tekemään oikeita valintoja. Ruuhkavuosina tai elämään liittyvien muutosten tullessa eteen, oli ne itse valittuja tai yllättäviä sellaisia, olisi hyvä tiedostaa kuormituksen kokonaisuus. Jos jotain uutta ilmaantuu, tasapainon ylläpito saattaa vaatia jostain luopumista. Tämä voi olla usein myös ainoa tie siihen, että löytyy vaadittavaa energiaa ja jaksamista uuden kohtaamiselle ja muutokselle.
Uni on tärkein energialähteemme. Yli 90% palautumisesta tapahtuu nukkuessamme. Olemme kaikki yksilöllisiä nukkujia. Toisaalta nukkuminen on ominaisuus, jota voi kehittää ja vahvistaa. Jos haluaa. Pienillä, mutta säännönmukaisilla teoilla. Elämäntavalla.
Hyvien yöunien tulisi olla myös työyhteisön yhteinen arvo ja työnantajan tulee kunnioittaa alaisen unta. Samalla luoda avoin keskustelukulttuuri, jossa unettomuudesta ja huonosta jaksamisesta puhuminen ei ole tabu.
Paremmalla kuormituksen tunnistamisella, tunnustamisella ja ennen kaikkea nukkumiseen panostamalla voimme saavuttaa tarvittavan energiatason, jotta meillä riittää virtaa meille tärkeisiin asioihin, mikä se kullekin on. Ennaltaehkäistä, ennen kuin tilanne eskaloituu hankaliin unihäiriöihin tai uupumukseen. Onko meidän kaikkien pakko uupua?